etusivu blog kauppa ideat kuvagalleria yhteystiedot

 

Polymeerileimasimet

Polymeerileimasimet ovat läpinäkyviä, joten niillä leimaaminen juuri oikeaan paikkaan on helppoa. Ne ovat myös tahmeita ja tarttuvat itsestään ilman liimoja tai teippejä tasaisille pinnoille, kuten akryylipaloihin. Kun olet lopettanut leimaamisen, irroita leimasin alustasta, puhdista se ja laita se säilytyspaikkaasi valmiiksi seuraavaa kertaa varten. Leimasimet toimitetaan ilman alustaa.

Ajan myötä leimasin menettää tahmeutensa koska se kerää pölyä ja rasvaa itseensä. Pesemällä leimasimen taustan vedellä ja miedolla saippualiuoksella palauttaa tahmeuden entiselleen.

Polymeeri on joustavampaa kuin kumi, joten pehmusteita ei tarvita. Suurten leimasimien kanssa suosittelen kuitenkin, että käytät esimerkiksi vanhaa hiirimattoa alustana antamaan vähän lisää joustavuutta saadaksesi tasaisen leimausjäljen.

Voit säilyttää leimasimet esimerkiksi paperilla, jonka laitat muovitaskuun ja säilytät kansiossa. CD-kotelo ja muovinen videokotelo ovat myös käteviä säilytyspaikkoja.

Kuten kumileimasimet, polymeerileimasimetkaan eivät pidä auringonvalosta. Säilyttäminen kauan auringonvalossa saa leimasimet muuttumaan kellertäviksi. Se ei vaikuta niiden leimattavuuteen, mutta suosittelen, että säilytät leimasimia valolta suojatussa paikassa.

Jotkut leimasinvärit saattavat värjätä leimasimet. Tämä ei kuitenkaan vaikuta niiden kuvanleimaamiseen eivätkä ne myöskään värjää muita leimasinvärejä kunhan irtoväri on puhdistettu leimasimesta.

Usein puhdistus pelkällä vedellä on riittävä. Tarvittaesssa käytä apuna vanhaa pehmeää hammasharjaa. Voit myös käyttää tavallisia leimasimen puhdistusaiheita, mutta vältä liuotinpohjaisia tuotteita.

Finnstamper-leimasimia saat vapaasti käyttää myös myytävien tuotteiden tekemiseen.


Leimasimet toimitetaan pussissa.
Voit kiinnittää ne vaikkapa
vanhaan CD-koteloon tai
akryylisen korurasian kanteen.
Tai tilaa akryylipalat täältä.


 

etusivu | blog | kauppa | ideat | kuvagalleria | yhteystiedot
Web Design © FinnStamper